
8 kysymystä lantionpohjan fysioterapeutille
Maria Nemlander vastaa Google Meet -puheluun perjantaiaamuna Norjasta. Olemme sopineet haastattelun, jonka pohjalta tämä Siskon artikkeli kirjoitetaan. Mutta haastattelua emme tee yksin, vaan olemme kysyneet sitä varten yhteisömme naisilta, mitä he haluaisivat kysyä Marialta lantionpohjasta tai nautinnosta.
Maria on lantionpohjan fysioterapeutti ja seksuaalineuvoja, jonka sisältöä seuraavat Instagramissa yli 10 000 ihmistä. Yhdessä julkaisussaan Maria kuvailee näin: “Minua kiehtoo kehon kyky nauttia kokonaisvaltaisesti, häpeilemättä.”
Nyt pidemmittä puheitta kysymysten ja vastausten pariin!
Lantionpohjan fysioterapiasta, “treenauksesta” ja vähän häpeästäkin
Hei Maria, ensimmäinen kysymys kuuluu näin: Voiko fysioterapialla vaikuttaa lantiopohjan kipuihin, paineen tunteeseen ja muljahteluihin, jotka mahdollisesti johtuvat perimenopaussista?
Maria: Kyllä ehdottomasti voi! Lantionpohjan fysioterapia ei ole ainoastaan lantionpohjajumppaa, se ei ole koskaan vain sitä, koska pitää aina katsoa isoa kuvaa – miten lantionpohja ja pallea ja koko hengitys vaikuttaa meidän keskivartaloon ja meidän vatsaontelon paineeseen, koska se paine saattaa aiheuttaa kipua ja muljahtelua. Tekemällä erilaisia liikkeitä, miettimällä ryhtiä ja keskivartalon kannattelua, jotta se kipu lähtisi pois.
Harvemmin ihmisillä on lähtökohtaisesti löysät lantionpohjan lihakset, vaan yleensä siellä on jotain epätasapainoa, kireyttä tai jotain muuta. Lisäisin myös sen, että lantionpohjan toiminnot ovat yhteydessä meidän hermostoon. Hermoston toimintojen vaikutus lantionpohjaan on yksi tärkeä asia muistaa. Hormonitoimintaan vaikuttaa stressi, joten jumpan yms. ohjeistuksen lisäksi kannattaa puhua lantionpohjan fysioterapeutin kanssa siitä miten voi oppia säätelemään hermoston vireystilaa.
Hakeutuvatko ihmiset lantionpohjan ongelmien vuoksi fysioterapiaan vai puremmeko tässäkin asiassa hammasta?
Maria: Se on tosi purraan hammasta -asia. Moni löytää avun vasta törmätessään lantionpohjan fysioterapeutteihin sosiaalisessa mediassa ja ymmärtäessään, mitä me teemme. Ihmiset alkavat löytää koko ajan paremmin tämän asian äärelle, mutta samalla läsnä on kuitenkin häpeä “mitä jos pillustani löytyy jotain ongelmia? Onko minussa jotain vikaa?” Jos olisikin jotain “vikaa”, ihmiset eivät häpeän vuoksi uskalla välttämättä tulla vastaanotolle ja kohdata pelkoaan. Tähän liittyy niin paljon häpeää ja tietämättömyyttä.
Kaikkia vulvan ja vaginan asioita varjostaa ajatus, että genitaalimme on penetratiivistä seksiä varten. Mietimme olemmeko tarpeeksi tiukkoja tai liian löysiä, koska ulkopuolelta tulleet ajatukset ja opit vaikuttavat meihin niin.
Kolmas saamamme kysymys: Mitä vinkkejä antaisit lantionpohjan treenaukseen? Jotain muuta kuin perus jumppaohjeita, enemmänkin laite-/apuvälinevinkkejä.
Maria: Ajatus, että lantionpohjan lihakset saavat ainoastaan treeniä, kun ne saavat treeniä, on väärä. Lantionpohjan lihakset ovat koko ajan mukana mitä ikinä teet – kun käyt kävelyllä, juoksemassa, boulderoimassa, joogassa, cross-fitissä, baletissa, kun makoilet, kun harrastat seksiä…. Lantionpohjan lihaksisto ei passiivisesti heilu mukana tuolloin tai jää ilman liikkeen tuottamaa haastamista, vaan mitä monipuolisemmin liikkuu, sitä monipuolisempaa treeniä lantionpohja saa.
Jos tekee kovan painonnostotreenin tai baletin lisäksi kovin supistavia tai jähmettäviä lantionpohjan supistusliikkeitä, niin lantionpohja voi myös mennä juntturaan. Eli kokeilisin kokonaisvaltaista perusliikuntaa ennen kuin ottaisin laitteita käyttöön.
En suosittele myöskään omin päin treenaamaan lantionpohjaa – se on vähän kuin tekisi itselleen cross-fit -ohjelman.
Paras tapa oman lantionpohjan lihasten liikkeen tunnistamiseen, eli siihen meneekö supistus oikeaan suuntaan, on kokeilla onnistuuko supistus dildoa, sormea tai vaginakuulia vasten. Treenin ei tarvitse aina olla mega voimakas, vaan se voi olla lempeän supistava ja halaava, tunnet imun ylöspäin kohti kohdunkaulaa.
Seksiäkin aktivoi lempeä, herättelevä liike, joka saa veren kiertämään ja klitoriksen täyteen verta. Mehevät ja herättävät supistukset hengityksen kanssa toimii!
Apuvälineet voivat myös viedä lantionpohjan jumitilaan, eli ottaisin yhteyttä kehoon tutustumalla lantionpohjaan ilman mitään ulkopuolisia välineitä (ja jos haluaa käyttää jotain apuvälineitä, niin harkitse yllä mainittua dildoa tai vaginakuulaa).
Virtsankarkailusta ja laskeumista
Eräs Siskon yhteisön jäsen kysyy: Voitko kertoa kuukautiskierron vaikutuksesta lantionpohjaan ja virtsankarkailuun?
Maria: Olen huomannut, että ovulaation jälkeen hormonaalinen muutos saa aikaan sen, että virtsa karkailee helpommin.
Virtsankarkailuun liittyy moni asia, esimerkiksi miten puree leukoja yhteen, ovatko lantionpohjan lihakset kireät, onko lantionpohjassa paljon painetta, onko henkilö raskaana, onko paljon endometrioosipesäkkeitä, jotka painavat tai kystia, onko synnyttänyt, onko repeämiä ja hermoston vireystilat. Hermoston toiminta vaikuttaa hormonaaliseen kiertoon. Ainoa “hoito” virtsankarkailuun juuri ovulaation jälkeen ei ole välttämättä lantionpohjan jumppa, vaan hermoston vireystilan optimointi, koska virtsarakko toimii hermoston mukaan.
Vireystilaa voi optimoida hidastamalla elämää, tekemällä enemmän asioita mistä nauttii, menemällä aikaisin nukkumaan, olemalla juomatta liikaa kahvia, alkoholia, ja pitämällä itsestä huolta.
Ja lopuksi: pitää katsoa itseä välillä peiliin ja miettiä elänkö minun näköistäni elämää vai mitä pitää tehdä, jotta voin paremmin?
Miten neuvoisit henkilöä, joka toivoi juoksuharrastukseen tukea ettei lirahda?
Maria: Tarkista juoksuasentosi. Onko se pystyssä? Vedätkö koko ajan vatsaa sisään ja lantionpohjaa kireäksi? Onko juoksutreeni liian rankka juuri tässä hetkessä? Onko kehosi valmis minkälaiseen juoksutreeniin? Lantionpohjan pitäisi joustaa juoksun mukana. Jos se on koko ajan kireä, ei virtsarakko saa tilaa pomppia mukana, vaan saa paljon paineistusta ja silloin on helpompi pissata housuun.
Sen sijaan, että mietit “nyt mun pitää tehdä kaikkeni ettei pissa lirahda,” ei sitä pitäisi edes miettiä juoksun aikana. Sinun pitää vaan mennä juoksemaan ja niin kauan kuin hengität ja pidät rintakehän pystyssä,, lantionpohja joustaa mukana.
Lantionpohjan kireys aiheuttaa varmaan enemmän lirahtelua, kuin lantionpohjan löysyys.
Suurimmalla osalla ihmisistä ongelmana on liian kireät lantionpohjan lihakset. Lantionpohjan lihaksiin on hankala saada yhteyttä kireyden vuoksi, kun supistus ja rentoutuksen ero on pieni eikä samalla tavalla havainnoitavissa kuin rennoissa ja joustavissa lihaksissa. Tämä on Sinkkuelämää-sarjasta ja naistenlehdistä mieleen uinut ajatus siitä, että pitäisi aina olla todella tiukka. Olen aiemmin kokenut itse saman ja treenannut lantionpohjani jumiin, jonka myötä minulla on ollu pahemmat menkkakivut, virtsankarkailua ja tosi paljon muita ongelmia. Kunnes lopetin vatsan sisälle vetämisen. Nyt vatsani elää vähän omaa elämää ja muotoni ovat muuttuneet, mutta haluanko ylläpitää tätä erittäin haitallista toimintamallia? En usko.
Entä mitä sanoisit etuseinämän lievän laskeuman kuntoutuksesta tai hoidosta?
Maria: Se on aivan mahdollista! Etuseinämä on yhteydessä syviin keskivartalon lihaksiin. Lantionpohja on siis kokonaisvaltaisesti yhteydessä keskivartaloon, mutta ehdottomasti lantionpohjan fysioterapeutti voi ohjata etuseinämän laskeumaa kuntouttavia harjoitteita
Laskeumat eivät aina oireile ja laskeumien kanssa voi juosta ja niiden ei tarvitse estää mitään. Ihanaa, että joku kysyi tätä!
“Alapääsi elää samaa elämää kuin sinäkin.”
Tämä kysymys on varmasti monelle relevantti: Miten tukea parisuhteen kipinää työ-opiskelu-ruuhkavuosirumbassa?
Maria: Ooh, ihana kysymys!
Tulee vastakysymys: mitä tarvitset, jotta voit harrastaa seksiä toisen kanssa? Mitä tulee tapahtua tai tarvitaan ennen seksiä? Seksihän on vain sellaisen yhteisen yhteyden huipentuma, eli jos ruuhkavuosista puuttuu intiimiyden ja kontaktin pohja, niin tottakai seksikin jää silloin.
Mikä pitää yllä kipinää?
- Jos on kiire, niin aikatauluta seksi. Se ei tarkota, että nyt on pakko panna, vaan voi vaan olla lähekkäin ja luoda yhteyttä
- Järjestäkää yhteistä aikaa. Käykää treffeillä. Pitäkää parisuhteestanne huolta kahdestaan.
- Järjestäkää aikaa myös omille jutuille. Välillä tarvii omaa aikaa yksin.
- Kommunikoi, kerro tunteistasi, puhu, pussaille, osoita hellyyttä ja huomiota joka ikinen päivä – se pitää yhteyttä ja kipinää yllä. Jos yhteys kumppaniin on kadonnut, silloin ei tee mieli seksiäkään.
- Pyydä apua seksologilta. Jos koet haasteita asian kanssa, pyydä apua seksuaalineuvojalta tai seksuaaliterapeutilta. Näiden asioiden kanssa ei tarvitse painia yksin.
Ja muista: alapääsi elää samaa elämää kuin sinäkin. Seksuaalisuutesi ja halusi menevät samaa rytmiä kuin muu olotilasi. Jos on uupunut, hermoston vireystila vaikuttaa kykyyn nauttia, kiihottua ja saada orgasmeja. Muista myös, että parisuhde ei ole tae seksistä. On oikeus kieltäytyä ja olla uupunut, sekä kokea haluttomuutta. Jos tilanne on hankala, suosittelen avun hakemista.
Kysyn yleensä asiakkailtani, että kuka on opettanut meitä ylläpitämään hyvää seksielämää? Entä parisuhdetta? Ei kukaan! Ajatuksemme asiaan liittyen tulevat elokuvista, jotka ovat yleensä hyvin dramaattisia, mutta eihän oikea elämä ole sellaista!
Tämän haluaisin, että kirjoitat artikkeliin: Seksuaalisuutemme on meidän ydin ja seksuaalinen energia on meissä. Mutta meille on opetettu miten saamme pukeutua, kenestä saamme tykätä, millaista seksiä on ok harrastaa, millaisessa parisuhteessa on ok olla, millainen nainen tai vulvallinen pitäisi olla. Lisäksi, kun saamme jonkin “iskun” (henkisen tai fyysisen), niin se vaikuttaa kykyymme olla oma itseemme, mutta myös seksuaalisuutemme ja kykyymme nauttia.
Pms-oireiden aikaan limakalvot ovat rutikuivat ja seksiin tarvitaan paljon liukuvoidetta. Tuntuu, että öljyt imeytyvät kehoon, silikoninen liukkari jää genitaaleihin ja vaatii intiimisaippuan lähteäkseen pois (ja tämä tuntuu kuivattavan taas lisää). Vesipohjainen liukkari taas on tahmea ja sitä pitää lisäillä. Miten tätä lähtisi purkamaan, onko oikeasti vinkata hyvistä liukkareista? Vai käyttääkö silikonista ja sitten jotain rasvoja päälle? Ja olisin kiitollinen konkreettisista vastauksista. PMS:n aikana tekee valtavasti mieli penetroivaa seksiä, joten suuseksi ei ole tähän vastaus.
Miettisin, voisiko PMS-oireita jollain tavoin lieventää, jotta ne eivät olisi niin pahoja? Tämä nimittäin liittyy taas hermoston toimintaan.
Voisiko menkkojen tullessa hidastaa elämässä ja töissä? Onko lantionpohjan lihakset kireät? Sekin vaikuttaa limakalvojen kostumiseen. Kun lihakset lantion alueella ovat kireät, vaikuttaa se negatiivisesti verenkiertoon ja vaginahan kostuu verenkierrosta.
Jos on PMS-oireita, annetaanko tarpeeksi aikaa kiihottumiselle ja kostumiselle? Saako klitoris tarpeeksi hyväilyä? Limakalvothan reagoivat kosketukseen, voisiko sinne laittaa aluksi vaikka dildon? Lasidildot, metallidildot ja kividildot ovat parhaita, koska ne oikeasti liukuvat hyvin. Eli aktivoi aluetta ennen penetroimista. Muista myös hengitys ja rentoutuminen.
Nämä nyt eivät ole liukkarivinkkejä, mutta jos on PMS-oireita, niin on hyvä puuttua itse oireisiin.
Sitten liukuvoiteista. Kysymys kuulosti siltä, että henkilö ei tarvitse kondomia, koska kaikkia keinoja oli jo kokeiltu. Siinä tapauksessa sanoisin kookosöljy hoitamaan sisältä (huom. kookosöljy ei sovi kaikille), mutta voi myös käyttää estrogeenivalmisteita!
Tähän loppuivat kysymyksemme tällä kertaa. Maria, onko mitään mitä haluaisit vielä lisätä?
Maria: Haluaisin myös sanoa, että ottakaa rauhassa. Elämä on aivan liian lyhyt tehdäkseen liikaa töitä tai töitä mistä ei tykkää, ajatellakseen, että mitä enemmän tekee sitä parempia tuloksia tulee. Meidän pitää muistaa, että elämme erittäin patriarkaalisessa maailmassa, jota ohjaa maskuliinisempi tapa tehdä asioita.
Ymmärrän, että jotkut karsastavat näitä termejä. Mutta on tärkeää ajatella mitä kehomme tarvitsee, ymmärtää, että me kohdulliset elämme syklisesti ja syklejä on syytä kunnioittaa.
Vieraile Marian sivuilla täällä!
Löydät Marian Instagramista nimimerkillä @ftmarianemlander
Liity Siskon postituslistalle ja kuule, kun seuraava asiantuntija-artikkelimme ilmestyy!
Siskon löydät Instagramista nimellä @siskohealth
Artikkelin kuva: Maria Nemlander/Susan Forsblom